Artikkelit

Uudet ominaisuudet talousdokumentin tekemiseen

by | tammi 29, 2024

Vuosi vaihtuu ja jälleen on aika laittaa hiljalleen vuoden 2023 tilinpäätös kirjoihin ja kansiin. Opiferus® Talousdokumentilla on tuotettu kunnille jo yli 300 talousdokumenttia viimeisimpien vuosien aikana. Kehitämme ratkaisua jatkuvasti eteenpäin, ja tulevana vuonna lisäämme ratkaisuun myös uusia automatisoituja ominaisuuksia. Tässä teidän organisaatiolle muutama knoppi, miten tehdä tulevasta tilinpäätöksestä entistä parempi Opiferus® Talousdokumentin uusien ominaisuuksien myötä.

Graafinen ilme

Kuluvan toimintavuoden aikana ratkaisua on kehitetty niin, että se mahdollistaa entistä paremmin asiakkaan graafisen ilmeen huomioimisen. Voit hyödyntää kunnan omia värejä monipuolisesti esimerkiksi ylä- ja alatunnisteissa, tekstin väreissä, taulukon muotoiluissa ja graafisissa kuvaajissa. Myös erikoisempien fonttien käyttö on mahdollista monipuolisemmin kuin aiemmin. Huomioimalla kunnan brändin mukaisen ilmeen dokumenteissa, saat kokonaisuudesta yhtenäisen kunnan muun viestintämateriaalin kanssa.

Tunnuslukujen automatisointi

Kuntien toiveesta olemme kehittäneet automaatioastetta eteenpäin niin, että erilaisten tunnuslukujen automatisointi dokumenttiin on helpompaa. Usein kunnilla toistuu tilinpäätösdokumentin alussa esimerkiksi seuraavanlainen taulukko. Automaatiolla toteutettu visuaalinen tunnuslukujen kokonaisuus yhtenäistää edelleen dokumentin visuaalista ilmettä ja automaatio helpottaa tietojen kokoamista.

Väestö- ja työllisyystietojen integrointi

Tilinpäätösdokumenteissa raportoidaan usein erilaisia toimintaympäristön tunnuslukuja, kuten väestö- ja työllisyystietoja. Ratkaisumme tuottaa automaatiolla datan haluttuihin taulukoihin, ja myös taulukoiden / graafien tyyli ja koko on joustavasti valittavissa kunnan toiveiden mukaiseksi.

Helpotusta valmiusasteen seuraamiseen

Toisinaan dokumentteja työstäessä on ollut haasteena tietää, että mitkä osiot ovat valmiina ja mitkä eivät. Toimme ratkaisuun otsikkotasoisen tilavalinnan. Tilavalinnan avulla voit merkitä valmiiksi (Kuva 1. nappi “Hyväksy”) tuottamasi osiot. Tämän avulla organisaatiosi pystyy seuraamaan dokumentin valmiusastetta ja pystyy johtamaan prosessia entistä paremmin. Kuva 2. Voit seurata, mitkä osiot ovat valmiita ja mitkä vaativat vielä huomiota. Jos kunnassa tehdään kaksikielisiä dokumentteja, kääntäjät voivat aloittaa käännöstyöt valmiiksi merkittyjen osioiden osalta tietäen, ettei niihin tehdä enää muutoksia. Valmiusasteen seurannan ominaisuudet tulevat Opiferus® Talousdokumenttiin tammikuun 2024 aikana.

Kuva 1

Kuva 2

Jos uusien ominaisuuksien tai vanhojen toiminnallisuuksien käyttö tuottaa haasteita, käy kurkkaamassa ohjepankkimme materiaalit tai ota yhteyttä talousdokumentti@softwave.fi Tarjoamme myös lisäkoulutusta räätälöitynä organisaationne tarpeeseen.

Lue myös

Talouden vertailu muihin kuntiin Talousarviota tehdessä

Talouden vertailu muihin kuntiin Talousarviota tehdessä

Talousarvion teko on kunnissa jo kovassa vauhdissa. Vertailu muihin kuntiin voi tuoda uusia näkemyksiä siitä, miten omien palveluiden kulutaso suhtautuu eri asioissa sopiviin verrokkikuntiin.  Kunnat raportoivat Valtiokonttorille taloustietoja karkeammalla tasolla...

Sopeutuminen ei toimi

Sopeutuminen ei toimi

Oletteko joskus havahtuneet omassa elämässänne tilanteeseen, jossa elämää ”helpottamaan” tehty hankinta on määritellyt arkeanne uusiksi, eikä kaikki ole sellaista kuin tavoittelitte? Muutoksen hallinta vai muutoksen sanelema? Inhimillistä on, että ihminen sopeutuu....

Opiferus® Taloushallinto ja pilottihanke

Opiferus® Taloushallinto ja pilottihanke

Täysin kuntien tarpeisiin suunniteltu, kotimaisella koodaustaidolla tehty, modernitaloushallinnon selainpohjainen kokonaisnärjestelmä. Opiferus® Taloushallinto on moderni taloushallinnon ratkaisu, joka tulevaisuudessa tarjoaa kattavan jaintegroidun kokonaisuuden...

Talouden ennustamisen portaat - Näiden 5 portaan avulla luot onnistuneen ennusteen