Artikkelit

Varatoimitusjohtajan mietteitä vuodenvaihteessa

by | joulu 22, 2021

Kulunut syksy on sujunut meillä Softwavella työntäyteisesti. Kuten Janne edellisessä postauksessa suunnitteli, on lomat onnistuttu kuitenkin pitämään. Näin vuoden vaihteessa on hyvä hetki koota hieman yhteen, mitä syksyn aikana on saatu aikaseiksi. 

Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan

Tärkeä saavutus syksylle on ollut hybridityöstrategiamme valmistuminen. Sen myötä meillä on nyt yhteiset pelisäännöt etä- ja lähitöiden vaihtelusta. Suunnitelmissa on esimerkiksi kymmenen kertaa vuodessa järjestettävät Softwaven touhupäivät, joiden sisällöt keskittyvät työhyvinvoinnin kehittämiseen ja yhteiseen tekemiseen.  

Lisäksi olemme polkaisseet käyntiin työhyvinvointihankkeemme, jonka myötä haluamme antaa henkilöstöllemme parempia valmiuksia päivittäiseen työhönsä esimerkiksi tiimityöskentelytaitoja, itsensä johtamista sekä stressinsietokykyä kehittämällä.

Työhyvinvointihankkeessamme on näin syksyllä olleet mukana esihenkilömme ja projekti laajenee kattamaan koko henkilöstön vuoden 2022 aikana.

Asiakkuudet

Asiakkuuksien osalta olemme iloisia saadessamme aloittaa yhteistyön Joki ICT:n kanssa. He tarjoavat omistaja-asiakkailleen tiedolla johtamisen palveluja, joissa me toimimme merkittävänä yhteistyökumppanina ohjelmistotoimittajana. Voimme omalta osaltamme todeta yhteistyön lähteneen liikkeelle erittäin positiivisessa hengessä ja hyvällä energialla.

Uutena palveluna asiakkaillemme olemme lanseeranneet myös ohjelmistojemme online-koulutukset. Koulutukset ovat nopea ja tehokas tapa päivittää ohjelmisto-osaamista Opiferus® tuoteperheestä esimerkiksi uusien työntekijöiden aloittaessa tai kun ohjelmistoon on tullut uusia toiminnallisuuksia.

Olemme saaneet asiakkailta hyvää palautetta näistä koulutuksista sekä siitä, että tallenne on katsottavissa 12 kuukautta koulutuksen jälkeen. Koulutuksia on suunniteltu jatkettavan myös vuonna 2022.

Lisäksi olemme kuluneena syksynä pystyneet tarjoamaan Softwavelle tunnusomaisia ketteriä ratkaisuja asiakkaidemme ongelmatilanteisiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on erään toiminnanohjauksen väliaikaisratkaisun toimittaminen. Asiakkaalla oli meidän ratkaisumme kanssa käyttöönottoprosessi käynnissä, kun kilpailija tarjosi vasta ensimmäisiä palaveriaikoja. 

Tuleva vuosi

Näissä merkeissä odotankin innostuneena ensi vuotta. Uusien kauppojen myötä olemme saaneet uusia asiakkaita, joihin on aina mukava päästä tutustumaan. Myynnin kasvu on tavoitteenamme myös ensi vuonna, joten uusia kohtaamisia on varmasti luvassa.

Lisäksi Softwaven omat sisäiset hankkeet ovat mielenkiintoisia ja erityisen mielenkiintoista on nähdä, mitä meidän touhupäivämme tulevat pitämään sisällään.

Lopuksi haluan toivottaa oikein rentouttavaa joulua sekä menestyksekästä vuotta 2022

Terveisin Katri ja koko Softwaven väki

Lue myös

Strategiasta tavoitteisiin ja toimenpiteisiin – helppoako?

Strategiasta tavoitteisiin ja toimenpiteisiin – helppoako?

Kunta on yksikkönä ihmisten muodostama. Ihmiset ovat keskiössä. Strategian tarkoituksena on antaa suuntaviivaa, miten ihmiset sekä kunnassa että kunnan työntekijöinä voivat paremmin. Se on mielestäni niiden ainoa merkittävä syy olla olemassa. Strategia on...

Lataa seuraavaan strategiapalaveriin "Strategiasta tavoitteisiin ja toimenpiteisiin" -muistilista