Assi Hakala on 19-vuotias hiihtäjä Himangalta, jonka into ja lahjakkuus ovat jo johdattaneet hänet kansainvälisille kilpailukentille. Edustaessaan Himangan Urheilijoita hän on kilpaillut nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Norjassa (2022) ja Jyväskylässä (2023) sekä saavuttanut useita hyviä sijoituksia nuorten SM-kisoissa.
Assi tähtää nyt korkeammalle: hänen tavoitteinaan kuluvalle kaudelle oli kirkastaa aiemmat sijoituksensa mitaleiksi nuorten sarjoissa, päästä nuorten MM-kisoihin ja lopulta edustaa aikuisten maajoukkuetta. Kausi on tähän asti sujunut hienosti; ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali nuorten SM-kisoista (V10 km 3. sija) ja edustuspaikka nuorten MM-kisoihin. Hän kehittää taitojaan tiiviissä yhteistyössä Kuisma Taipaleen ja Sami Pahkalan kanssa, jotka tukevat hänen kehittymistään niin tekniikassa kuin kestävyydessä.
Softwave on ylpeä saadessaan olla mukana tukemassa Assin uraa. Sponsorointimme ei tarkoita vain logojen näkyvyyttä varusteissa, vaan se on sitoutumista tulevaisuuden rakentamiseen ja lahjakkuuden tukemiseen. Me näemme Assissa valtavan potentiaalin ja tuemme häntä matkalla kohti nuorten MM-kisoja ja aikuisten joukkuetta. Yhteiset arvomme – kova työ, pitkäjänteisyys ja unelmien tavoittelu – ohjaavat Assin matkaa kohti uusia voittoja ja henkilökohtaisia ennätyksiä.
”Tänään oli mun uran eka nuorten MM-startti täällä Italiassa tosi kovalla radalla. Ei taida löytyä Suomen kisoista noin kovaa ja pitkää nousua, jonka päälle piti laskea kurvilasku alas.”
Vaikka haasteita riitti, Assi kokee jokaisen kilpailun tärkeänä oppimiskokemuksena ja jatkaa intohimoisesti harjoitteluaan. Hän lisää: ”Kyllä tää reissu jää mieleen ihan mukavana muistona, ja paljon oon saanut oppia matkaan.” Assi on valmis ottamaan vastaan tulevatkin haasteet.
Assin tarina on vasta alussa – ja Softwave on ylpeä saadessaan olla osa tätä inspiroivaa matkaa. Seuraamme innolla hänen askeliaan kohti uusia voittoja.