Artikkelit

Mitä jos talousarvion tekeminen olisikin helppoa?

by | touko 5, 2019

Talousarvion luonti kaikissa kunnissa ja kuntayhtymissä on iso vuosittainen pinnistys. Talousarviokirjan työstäminen ja päivittäminen vaatii suuren määrään rutiinityötä, joka on kuitenkin mahdollista automatisoida.

Talousarviokirjan luominen ei ole helppoa tiedonsyöttäjille, jos he joutuvat syöttämään tiedot useisiin eri paikkoihin: eurobudjetin sovellukseen tai Exceliin, tekstit Wordiin tai sähköpostiin ja tavoite- tai suoritetaulukoita jälleen Exceliin.

Wordit ja Excelit eivät myöskään ohjaa taloussuunnittelun prosessia, joten kunnissa ja kuntayhtymissä keskushallinnon tuskaksi jää dokumentin koostaminen näistä hajanaisista tietolähteistä, kyseleminen tietojen perään ja tietojen korjaileminen tai muokkaaminen. Lisäksi tämä kaikki pitää tehdä vielä moneen kertaan, kunnes viimeinen versio saadaan hyväksyttyä kaikissa toimielimissä.

Näitä ongelmia kuunnellessani sovelluskehittäjänä ja veronmaksajana olen miettinyt, että eihän talousarvion tekeminen voi olla näin vaikeaa. Miksi kukaan ei ole ratkaissut sitä, että kaikki perinteiset sovellukset tuottavat vain talousarviokirjan osasia? Miksi käyttäjät eivät voisi syöttää kaikkea tietoa yhdestä näkymästä? Miksi talousarviokirja ei voisi muodostua automaattisesti ja asiakkaan mallin mukaisesti jo sitä mukaa, kun tietoa syötetään?

Syitä tähän ei löytynyt, siispä me Softwavella toteutimme asiaan ratkaisut: Opiferus Taloussuunnittelu ja Opiferus Talousarviokirja.

Jos talousarviokiireet eivät miellytä, tule kuuntelemaan maksuttomaan webinaariimme, miten nämä tarjoamamme ratkaisut helpottaisivat talousarvion tekemistänne konkreettisesti.

Haluatteko kehittää talousarviointianne? Me tarjoamme siihen oikeat välineet!

Ota yhteyttä ja jutellaan lisää:

Eemu Pihlaja
010 2928 811
Tuotepäällikkö Opiferus

Lue myös

Läs också

Read also

Tavoitetyökalu kunnan strategiatyön tukena

Tavoitetyökalu kunnan strategiatyön tukena

Kuntastrategian ja valtuustokauden tavoitteiden toteuttaminen edellyttävät suunnitelmallisuutta, selkeää seurantaa ja kykyä reagoida muutoksiin. Tavoitetyökalun avulla kuntien on mahdollista tehdä strategiatyöstä tuloksellista. Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme,...

Tilastokeskuksen vertailutiedon hyödyntäminen kuntavertailussa

Tilastokeskuksen vertailutiedon hyödyntäminen kuntavertailussa

Vertailemalla oman kunnan palvelujen kustannuksia muihin vastaaviin kuntiin voidaan saada arvokkaita uusia näkökulmia. Näiden vertailujen kautta voidaan selvittää, miten oman kunnan kustannustaso ja panostukset eri osa-alueisiin suhtautuvat muihin saman tyyppisiin...

Talouden ennustamisen portaat - Näiden 5 portaan avulla luot onnistuneen ennusteen